Hae
A Home Where It Snows

Rahapuhetta rakentamiseen – se yllättävin kustannus

Haaveiletko rakentamisesta?
Kuinka vaikeaa on tehdä todellista arviota lainaneuvotteluja varten? Meillä ainakin oli ongelmia repiä tyhjästä alkuperäiset arviot. Näin projektin puolessa välissä voidaan sanoa, että suurin osa meni sinnepäin kun taas osa ei sitten lainkaan.
Rakennuskustannuksia miettiessä maatyöt yllättävät lähestulkoon aina, kuten meidätkin. Taloa suunnitellessa pienen haaveilijan mielessä pohditaan suuria kauniita ikkunoita, sisustuselementtejä, mahdollisesti talon materiaaleja, mutta harvemmin sitä tärkeintä – eli sitä, minkä päälle se talo rakennetaan.
Omakotitalo sekä muutkin rakennukset rakennetaan aina kantavan maan päälle. Huonolle maaperälle rakennettu talo varmasti vajoaa eikä sitä koeta kovin pitkäaikaiseksi ratkaisuksi. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että pintamaat ja muu eloperäinen aines poistetaan ja tilalle tuodaan kantavaa maata kuten soraa riittävä kerros. Meillä maatöiden hinnaksi tulee noin 50 000 euroa. Tämä sisältää kaikki maahan liittyvät työt aina perustuksiin asti sekä nyt syksylle tulevat pihan muotoilut. Itse piha (kuten nurmikko) on ensi kesän asia ja oma erillinen kustannus.
Toinen suosittu tapa rakentaa on paalutus. Paalutusta tehdään ensisijaisesti jos tontti on savea. Paalutuksessa isketään rautapaalut pitkälle maaanpinnan sisään siten, että ne saavuttavat kallion ja talo rakennetaan niiden varaan. Paalutuksessa ei tehdä anturavalua soran päälle vaan perustukset tehdään paalujen päälle. Erikoisuutensa vuoksi paalutus on myös kalliimpi vaihtoehto kuin perinteinen sorapatjan päälle rakentaminen. Sain hintahaarukan paalutuksesta tutulta kanssaraksaajalta. Kyseisellä raksalla Ylöjärvellä maatöiden hinta oli tänä kesänä 30 000 euroa ja paalutuksen ja perustuksien hintalapuksi tuli 40 000 euroa eli kokonaisuudessaan maatyöt kustansivat 70 000 euroa. Itse paalutuksen osuus oli arviolta kymmenen tuhatta euroa. Nämä hinnat eivät myöskään sisällä lopullisia pihatöitä tai sen viimeistelyä.
Rinnetontit ovat asia erikseen. Omien vanhempien mökkiprojektissa räjäyteltiin parin päivän ajan kalliota, kunnes mökille sopiva kuoppa oli saatu muodostettua. Maatöihin joihin kuului kallion louhintaa 2 000 m3 sekä tarvikkeet sisältäen soran kustansivat mökin raksalla noin 40 000 euroa. Tähän saa lisätä isäni mukaan noin 300 tuntia kaivinkoneen työtä (noin 65€/h). Paljon säästää kun tekee itse, jos se on suinkaan mahdollista. Isäni arvioi säästäneensä kellarissa jopa 30 000 euroa kun latoi Lammin harkot itse ystävänsä kanssa toissa kesänä. Toki kaikilla tähän oman työn panokseen ei ole aikaa tai osaamista, mutta en työn osuutta yhtään vähättelisi laskuista.
Viliseekö eurot silmissä? I know, niin meilläkin. Mutta kokemuksista on hyvä maksaa ja raksaaminen on juuri sitä – hitonmoinen kustannus ja vielä suurempi kokemus.

 

Takaisin asiaan.
Meillä tonttimme maapohja oli yksi ratkaisevista tekijöistä tonttia ostaessa sijainnin lisäksi. Me tiesimme pohjan olevan hyvä ja se olikin pelkkää soraa kymmenen sentin pintamaakerroksen jälkeen. Tontille tuotiin siitäkin huolimatta rekoittain kantavaa soramaata sekä täyttömaata.
Talomme on rakennettu 178.30 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Tontille on tuotu suhteessa paljon maata, sillä Kalle kokee tärkeäksi, että vedet huilaavat varmasti poispäin talon rakenteista. Lähellä oleva joki on noin 174 metriä meren pinnan yläpuolella eli tulvimisvaraa on hyvin. On hyvin epätodennäköistä, että joki tulvisi koskaan meidän tontin reunalle saakka, koska Sodankylässä vesien korkeuksia säädellään Kemijoki Oy:n toimesta. Näinä vuosina olen tosin joutunut toteamaan, että lähestulkoon kaikki on Lapissa mahdollista.
Sovimme eilen tulevan naapurimme kanssa tontin reunoista ja iloksemme saimme todeta, että olimme samoilla linjoilla pintojen muotoiluista. Kaikennäköisistä naapurisuhteiden aloituksista olemme kuulleet, joten olemmekin onnekkaita, että molemmat naapurimme sekä kanssarakentajat ovat hyvinkin rentoja ja mukavia persoonia. Odottelemme innolla ensi kesän iltoja!
Maatyöt alkoivat meillä lumen poistolla huhtikuussa, jonka jälkeen kaivuri kaivoi pintamaan tontin sivuun. Vielä vuosi sitten tonttimme oli risuista metsää ja kävimme ihmettelemässä puolukoiden keskellä olevaa muurahaispesää, jonka paikalle nyt rakennamme talon.

raksabudjetti paljonko maksaa rakentaminen maatyöt

Täyttömaata on kuskattu talon ympäröiviin tontin osiin ja näyttäisi siltä, että se riittää pihojen muotoiluun.
Täyttömaata pitää olla suhteessa reilusti ja varsinkin jos taloa on nostettu korkealle. Ilman sopivassa suhteessa laskevaa pihaa terassista saattaa tulla nopeasti parveke.
Yli puolen metrin pudotukset terassin ja alla olevan maan välillä vaativat Suomen rakentamismääräyskokoelman käyttöturvallisuusasetuksien mukaan kaiteet, eivätkä ne ole kovin käytännöllisiä lapsiperheissä. Tästä syystä on tärkeää tuoda maata tasaisesti myös talon ympärille.
Kantava maa tuotiin talon alle toukokuussa ja tarkoituksena on, että tulevalle lisärakennukselle tehdään maatyöt myös tänä syksynä. Näin säästymme siltä vaivalta (sekä laskulta) ensi keväänä. Kantavaa soramaata tarvitaan myös luonnollisesti niille kohdille mistä ajetaan autolla. Meidän tontilla on kaksi liittymää, yksi autokatokselle ja etuovelle sekä toinen pienempi liittymä, joka tulee tulevaisuudessa olemaan ajoreitti vierasmajalle.
Maa-aines maksoi meillä keskimäärin:
  • Hiekka 7,5 €/tonni
  • Sora 7 €/tonni
  • Sepeli 10 €/tonni
Yhteensä maata on tuotu tontillemme ainakin 1500 tonnia. Tonttimme virallinen nimi on Kurki-Monttu. Maa-aineksen laatua ei hyvän maaperän vuoksi tarvinnut vaihtaa, mutta lisää sitä sai tuoda nimensä mukaisesti reilusti.
Maatöiden tärkeyttä on hankala olla korostamatta, mutta myönnän kyllä, etten ollut ennen tätä projektia pohtinut lainkaan sitä työmäärää, joka on tehtävä ennen kun taloa voi edes aloittaa rakentamaan. Jatkuva suunnittelutyö etenee meillä myös pihaan, terasseihin, ajoväyliin ja muuhun suunnitteluun. Ratkaisut pihan suurista linjoista tulee tehdä jo nyt, vaikka piha valmistuu vasta ensi kesänä.
raksabudjetti paljonko maksaa rakentaminen maatyöt
Miksi maatyöt ovat niin tärkeät:
Sadeveden lyhyt elinkaari raksablogissa:
Kun sataa, niin sadevesi valuu katolta ränneihin. Rännit suojaavat talon seiniä sekä ohjaavat sadeveden pystyputkia pitkin sadevesikaivoihin. Sadevesikaivoista vesi huilaa sadevesiviemäreitä pitkin talosta poispäin ja lopulta tontin reunalla olevaan kivipesään. Samaan kivipesään menevät myös talon ympärille asennetut salaojien purkuputket. Salaojat ovat tärkeät ennen kaikkea keväällä, kun suuret lumimassat alkavat sulamaan. Lumien sulaessa kaikki vesi ei pääse valumaan poispäin rakennuksesta niin silloin ne sulaessaan ohjautuvat talon reunoilla oleviin salaojiin ja niitä pitkin pois pitäen rakennuksen kuivana.
maatyöt kustannus rakentaminen
Ja näin talo on rakennettu korkealle, kauas pohjavedestä, joen mahdollisesta noususta sekä se on suojattu kaikilta perinteisimmiltä luonnonilmiöiltä. Toivottavasti pysyy kuivana ja eiköhän se pysy!
Näiden seikkojen vuoksi, vaikka maatöiden hinnat ja ehkä jopa tärkeys monesti aliarvioidaan, voidaan kuitenkin sanoa niiden olevan ehkä yksi olennaisimmista rakennusvaiheista.
Maatöiden ohella tehdyt päätökset elävät rakentajan kanssa pitkälle tulevaisuuteen pihan ratkaisuina ja huonosti suunnitellut piharatkaisut eivät ole kovinkaan helposti eikä ainakaan edullisesti muutettavissa. Rahakeskustelu sekä #rahapuhettarakentamiseen tägistä kiitän Instagrammin loistavaa raksayhteisöä ja erityisesti käyttäjää nimeltä @kotimatka. Rahapuhetta ei voi välttää kun rakentaa. Olemme kaikki todella tärkeiden sekä omassa mittapuussa suurien kustannuksien yllä – riippumatta mihin tai minkälaista rakentaa. #Rahapuhettarakentamiseen on ollut itselle mukava keino osallistua laajempaan keskusteluun puhumalla itsekin omista kustannuksista avoimesti.
Raksaaja – kommentoihan alas teidän maatöiden hinta! Kuten sanoin jo alussa, maatyöt yllättävät monet. Yllättivät meidätkin.
Lisää tietoa löydät Suomen rakentamismääräyskokoelman käyttöturvallisuusasetuksista löydät Ympäristöministeriön sivuilta:
https://www.ym.fi/fi-FI/Maankaytto_ja_rakentaminen/Lainsaadanto_ja_ohjeet/Rakentamismaarayskokoelma/Kayttoturvallisuus

Mitä saa 200 000 eurolla? Paljonko maksaa talon rakentaminen?

Raha, money, fyrkka. Siitä harvemmin keskustellaan. Raksakeskusteluissa kuitenkin nousee monesti pinnalle budjetit – mitä kukin rakentaa ja millaisella lainalla? Toinen paljon pohdittu aihe on kuinka paljon suunniteltu budjetti mahdollisesti ylittyy ja missä vaiheessa? Perjantaina saavutimme omassa projektissamme 200 000 euron rajan käytetyistä varoista raksalainastamme ja samana päivänä talomme oli virallisesti vesikatossa. Mitä mahtuu rakentamisen ensimmäiseen KAHTEENSATAANTUHANTEEN EUROON? Me kerromme.

Kulut kevät/kesä 2020

  • Rakennuslupa
  • sähköliittymä
  • työmaakontin vuokra
  • Suunnittelijoiden palkat sis. rakennesuunnittelu, sähkösuunnittelu, lvi-suunnittelu ja lisänä vielä energiaselvitys
  • Maatyöt
  • Anturahankinnat
  • Betonia anturavaluun, persvaluun ja pystysaumavaluun
  • Seinät ja seinien pystytys
  • Lisää maatöitä sisältäen mm. sisätäyttöjä ja jälkivaluja
  • Nostureiden vuokrat
  • Työmiesten laskut
  • Maa-aines
  • Kattoristikot
  • Puutavara kattoon ja aluskate
  • Muut rautakaupasta haetut tarvikkeet ja työkalut
  • Maali

Jos harkitset itse rakentamista, tähän listaukseen tulisi vielä lisätä ainakin pääsuunnittelijan kulut ja vastaavan työnjohtajan palkkiot. Me säästimme näissä, sillä Kallella on valtuudet toimia molemmissa rooleissa.

Yllättävää menopuolella on ollut maatöiden suuret kulut ja samaten nosturin vuokra, näitä emme osanneet etukäteen laskea riittävällä tarkkuudella. Maatöissä huomioitavaa on tosin se, että sama porukka on tarjonnut myös normaalisti kirvesmiehille kuuluvia töitä. Pihatyöt ovat vielä kesken ja niistä meidän pitää kysyä erillinen hinta nyt kun talo on paikallaan ja tontti hahmottunut. Pihatyöt tulevat näillä näkymin valmiiksi vasta ensi kesänä, mutta toivon mukaan suuret linjat saataisiin valmiiksi syksyn mittaan. Erityismaininnan saa Betrocin betonitehdas ja Revontulirakentajat, jotka ovat tehneet oman osuutensa erittäin suurella ammattitaidolla sekä kilpailukykyisellä hinnoittelulla. Pystytys on erittäin näkyvä ja tärkeä osuus, mutta silti hinnaltaan suhteellisen pieni kulu. Se on betonielementien etu, sillä pystytykseen meni vain kaksi pitkää työpäivää. Toki itse elementtejä valmisteltiin pitkään tehtaalla. Valmistusprosessi jokaisen seinäelementin kohdalla kesti yhden kokonaisen vuorokauden. Betrocin tehtaalla meidän jokainen seinä on tehty käsityönä. Mainitsemaani vuorokauteen ei tietystikkään sisälly valmistelutyö tai lopullinen kuivumisaika.

Tästä 200 000 eurosta uupuu täysin kaikki talon sisälle tulevat asiat. Raksalla ei ole vielä alkanut lainkaan esimerkiksi putkityöt tai sähkötyöt. Myös lattiavalu on tekemättä, puhumattakaan sisäpinnoista ja niiden materiaaleista. Talon ulkokuoreen tulee vielä lisäkustannuksina ainakin betonielementtien saumaus sekä rännien asennus ja ne ovat luvassa vielä tällä ja ensi viikolla.

 

Drone kuva jälkivalu kivitalo

Keräsin loppuun vielä tarkempia lukuja muutamasta mielenkiintoisesta kulusta:

  • Rakennusluvan tarkka kustannus 1 865 euroa.
  • Nostureiden vuokrat toistaiseksi 14 618 euroa.
  • Maatyöt noin 45 000 euroa.
  • Suunnittelutyöt noin 10 000 euroa.
  • Talon materiaalit (anturat, seinät, katto) noin 115 000 euroa.
  • Betoniin on rahaa valunut noin 6 000 euroa ja maaleihin ”vasta”  noin 1 000 euroa.

Huomioitavaa on myös se, että tontti on monesti iso osuus koko budjettia. Me ostimme tontin vuosi sitten omilla käteisvaroilla ja se kustansi vain 11 000 euroa. Sijainti Suomessa teki tämän mahdolliseksi. Täällä Sodankylässä tonttimaan hinta pyörii vähän eri sfääreissä kuin etelämpänä, vaikka meilläkin tontti milteipä joen rannassa.

Paukkuuko budjetti? Aivan varmasti. Toivottavasti vaan ei liikaa… Mutta näillä mennään – vajaa puoli vuotta kulunut ja yli puolet arvioidusta budjetista on laitettu meillä haisemaan.