Hae
A Home Where It Snows

Kolme metriä ja 235 kiloa – saatiinko nostettua miesvoimin?

Ensirakentajana on vaikea ymmärtää kuinka monta vaihetta rakentamiseen voi liittyä tai edes sitä, että kuinka kokonaisvaltaista talonrakennus on. Kesällä tunsin turhautumista siitä, etten voinut tehdä mitään asioden edistämiseksi, mutta taas viime viikkoina raksaaminen on hurahtanut niin täysillä käyntiin etten meinaa pysyä perässä!

Lattiavalu teki talolle ihmeitä – muuttuuhan sisätila huomattavasti kun lattiankorkeus nousee oikeaan kohtaan. Huonekorkeus alkaa nyt vastaamaan todellisuutta ja voit seistä konkreettisen betonimassan päällä tukevasti. Samaan aikaan kun betonirekka peruutti pois meidän tontilta niin tilalle pompsahti TIIVI:n rekka. Rekasta pihaamme purettiin jäätävän kokoiset ikkunat.

En tiennyt, että voisin tuntea jotakin paketissa olevaa lasikokoelmaa katsoessani, mutta ovathan nykypäivän ikkunat KAUNIITA.

Kallen kanssa naureskelimme juuri, että olimme huhtikuussa sopineet ikkunoiden asennuksen viikolle 42, jotta varmasti on lattiat ennen asennuksia. Havahduimme tähän, kun saimme päivää ennen lattiavalua tekstiviestin, joka kertoi ikkunoiden olevan kuljetuksessa. Kallen mukaan tästä voidaan kiittää ÄÄRETTÖMÄN hyvää suunnittelutyötä, mutta veikkaan hyvän tuurinkin olleen asialla. Hyvää tuuria kävi ainakin siinä, sillä ensilumet tulivat perjantaina eli vain kaksi päivää ikkunoiden asennuksen jälkeen.

 

 

Ikkunoiden asentaminen tapahtui siis keskiviikkona 14.10 ja päivä oli kyllä melkoinen jännityssaaga, mutta opettavainen sellainen. Olimme tilanneet ikkunat asennettuina mutta sillä ehdolla, että meidän pitää itse olla nostoapuna painavimimpien ikkunoiden osalta. Nostimet eivät kuuluneet Tiivin kokonaishintaan. Heti aamusta aloimme kokeilemaan isoja olohuoneen ikkunoita ja haastavaa oli. Ikkunan saimme kyllä sisälle tukevasti tehdyn rampin avulla, mutta sen nostaminen pystyasennossa ei enää onnistunutkaan. Asentajalla oli kaksi imukuppia mutta niitä olisi saanut olla vähintää neljä eikä nostaminen siltikään neljään mieheen olisi onnistunut ainakaan hallitusti. Turvalasia oleva olohuoneen ikkuna painaa arviolta sellaiset 235 kiloa ja on korkea, joten helposti lähtee kaatumaan. Ilman nostinta ikkunat eivät nousisi, joten Kallen kyky reagoida tilanteeseen nousi supervoimiin ja hän teki nopean Rovaniemi keikan Renta-vuokraamoon hakemaan saksinostinta. kesken asentamisen. Mutta oli miten oli – aloitimme asentamisen keskiviikkoaamuna klo 7.30 ja ikkunat olivat aukoissaan klo 16. Ikkunanpellit asentaja kävi asentamassa maanantaina.

Isot ikkunat ovat 2.6 metriä korkeat ja painavat arviolta noin 235 kiloa. Ikkunan yläreunan korkeus on kolme metriä.

Itsekin sain oppia ikkunoiden asentamisesta, sillä opin tiivistämään ikkunat tiivistenauhalla. Tiivistenauhan laitoimme kiinni ikkunaan, jotta betoniseinän ja ikkunanrungon väliin jäisi muutaman millin rako. Tämä rako on tarkoituksena saumata ulkoapäin saumamassalla, jotta siihen ei tarvitse listoja asentaa.

Meidän ihanat isot olohuoneet ikkunat ovat mitoiltaan 180 cm x  2.6 metriä. Ikkunoiden aukot ovat kolmekymmentäsenttimetriä lattiasta, joten ikkunoiden tulee rakentamismääräysten mukaan olla turvalasia. Turvalasi tulee asentaa, jotta jonkun juostessa lasia päin tai naapurin pojan pallon osuessa siihen, se ei rikkoutuisi. Tavallinen ikkuna rikkoutuu huomattavasti helpommin kuin turvalasi. Turvalasin huomaa hyvin myös painosta, sillä tavallinen tuon kokoinen ikkuna olisi ollut ainakin 50 kiloa kevyempi.

 

 

Myönämme, että mahdollisesta nosturin tarpeesta oli ollut puhetta ja vastuu sen hankinnasta oli ollut meillä, mutta olimme tilanneet ikkunat asennettuna, eikä nosturinta ollut vaadittu missään vaiheessa, joten mistäpä kaiken voisi ennakoida. Toki näillä välimatkoilla ennakointi on monesti se paras keino mutta näitä sattuu. Oikeastaan tämä oli ensimmäinen ennakoinnin puutteesta johtunut moka, minkä olemme kokeneet tämän raksaprojektin aikana.

 

Muuten talossa ikkunoita oli yhteensä 18 kpl, joista neljä oli turvalasia ja eteisen ikkuna lisäksi vielä palolasia autokatoksen takia. Paloturvallinen lasi vaaditaan, koska autokatoksesta tuli ei saa päästä sisälle jos siellä palo syttyisi. Autokatos pitää siis osastoida omaksi palo-osastokseen taloon nähden Ja vinkkinä kaikille, sekin ikkuna painaa aika paljon enemmän kun normaali 😀

 

Yleisesti ottaen ikkunoihin liittyvistä päätöksistä haluan korostaa värivalintaa. Me valitsimme pääväriksi valkoisen ja valkoista on sekä ikkunat että ikkunapellit. Mietimme pitkään modernia mustaa kehystä ja toisaalta olimme nähneet samantyylisen valkoisen kivitalon myös harmailla ikkunoilla ja ikkunalaudoilla. Talomme päävari on kuitenkin hillityn tyylikäs, mutta turvallinen valkoinen. Vain rännit ja katto antavat korostavaa tummuutta sen ilmeeseen. Ulko-ovesta olen päättänyt tehdä myös mustan. Näistä syistä päädyimme valkoiseen ikkunoissa ja täytyy sanoa, että hyvin sopii!

Edelliset tekstit

Katso myös medän edellinen blogipäivitys ja ihanat lumiset kuvat trampoliinin purusta ensilumen keskellä: TALVI SAAPUI PÄIVÄSSÄ!

Lue myös Rakennustarkastajan tärpit – MITÄ KAIKKEA TULEE OLLA VALMISTA ENNEN KÄYTTÖÖNOTTO KATSELMUSTA?

tiivi ikkunat

Ensilumi – Talvi saapui päivässä!

Talvi tuli päivässä Lappiin.  Ilmatieteen laitoksen mukaan ensilumen määritelmä täyttyy, jos aamulla klo 9 on lunta vähintään yksi senttimetri virallisessa mittauspisteessä ja sitähän oli. Lumipyrylle ei säätiedotuksien mukaan loppua näy vaan lunta on ennustettu maanantaihin mennessä jopa kokonaisuudessaan kahtakymmentä senttiä, paikoin jopa yli kolmisenkymmentä! Maanantain pyryjen jälkeen lunta ennustetaan jälleen uudestaan torstaista lähtien. Ennustuksesta kiitän suvun meteorologia, Petteri Pyykköä. Viimeisimmän säähavainnon mukaan Sodankylän Tähtelässä lumensyvyys näyttää olevan seitsemäntoista senttimetriä. Itse uskon ja Petteri juuri vahvisti, että ainakin tämän päivän ennustustiedon valossa lumi on tullut jäädäkseen. Ja se meinaa, että tästä tulee aivan mahtava talvi!

Raksan puolesta olemme onnekkaita, sillä saimme viime viikon perjantaina tehtyä lattiavalun ja tänä keskiviikkona saimme heti perään ikkunat. Maatöitä olimme suunnitelleet vielä tähän syksyyn, mutta voipi olla, että lumi yllätti raksaajat sekä tramppaajat. Ikkunat mahdollistavat kuitenkin siirtymisen pikkuhiljaa sisähommiin. Odottelemme timpuria töihin huomiselle, sillä ensi töiksi tulee saada katto suljettua ja höyrysulut paikoilleen, jotta talo olisi puolilämmin. Puolilämmin talo mahdollistaisi myös rakennuspuhaltimien käytön ja betonin nopeamman kuivumisen. Pieneläinverkko katon ja seinän väliin on myös tärkeä saada asennettua ASAP, sillä yksi pikkulintu oli jo valitettavasti sisälle eksynyt eilen.

Eilisen lumipyryn innoittamana aloimme aamusta jo touhuamaan; haimme loputkin talvivermeistä varastosta ja siirryimme takapihalle nauttimaan talven alusta. Trampoliini oli meillä sekä naapureilla jäänyt lumen alle, mutta yhteistuumin saimme ne purettua talviteloille. Olimme suunnitelleet trampoliinin kehikon siirtämistä suoraan tontille odottamaan ensi kesää, mutta pihatöiden ollessa vielä kesken päädyimme purkamaan sen kokonaan. Pikkujuttu ja helposti myös siirrettävissä ensi keväänä. Trampoliinimme on suorakaiteen muotoinen Big Air ja sen ympärillä on touhua riittänyt koko kesän. Takapihaltamme löytyy myös rengastrapetsi ja renkaat. Meidän nykyinen naapuri on ottanut myös temppuilusta kopin ja heidän pihastaan löytyy ihan mahtava kanoottikeinu ja perinteinen trapetsi. Ei ole ihme, että mimmit ovat aikamoisia temppuilijoita.

 

Olin eilen itse Rovaniemellä käymässä yliopiston kirjastolla ja siellä satoi kaatamalla vettä koko päivän. Kotiin ajaessa sade muuttui pikku hiljaa lumipyryksi ja alkava talvi sain hymyn huulelle. Oltiinhan me jopa kaksi ja puoli kuukautta ilman lunta tontilla!

Viimeiset viime talven lumet sulivat pois vasta heinäkuussa!

Talven tullen päästään tässä blogissa myös itse asiaan – blogihan on nimeltään A Home Where It Snows. Lumi tuo mukanaan mahdollisuuksien talven. Tarvitseeko vielä mainita, että rakastan talvea? <3